Niksi-Pirkka

Kyllä lapsi on kekseliäs. Oheisessa kuvassa Isokiskolla on tossujen päällä itsedesignatut "luistimet”. Luistimet on rakennettu äidin pikkuhousunsuojista (ilmeisesti Libresse on luistava merkki), jotka on käyty ihan omin kätösin etsimässä wc:n kaapista ja soveltamassa tähän käyttötarkoitukseen. Minusta osoittaa ihailtavaa luovuutta ja suunnitelmallisuutta, että ymmärtää moisessa kapineessa olevan tarrat, että ne voi tökätä johonkin kiinni, ja että niiden ominaisuuksia osaa hyödyntää uudessa yhteydessä. Ne muuten luistivat todella hyvin. Muru yritti ohjata Isokiskon eteiseen kuivaamaan sulaneita lumijälkiä, sillä ovathan nämä luistimet kuuluisia myös imukyvystään. Että tänään ei ole ollut tylsää.

Tylsää ei ollut myöskään hammashoitajalla, jossa neiti karkasi huoneesta (ylettyy siis näköjään ovenkahvaan), paineli vessaan, veti housut alas ja alkoi muka tekemään kakkaa. Siinä hollilla oli sopivasti joku hälytysnappi, johon sormi ehti ennen meikäläisen alistunutta ”EI” karjahdusta. Olin hieman hitaalla, kun Sällivauva oli rintarepussa. Aika nopsaan oli kolme terkkaria ihmettelemässä, mistä hälytyksen saa pois. Pitkä hetki siihen meni.

Hoitajalla selvisi muuten, että neidin purenta on etupurenta. Joko tutti on tehnyt tehtävänsä tai sitten leukojen rakenne on luonnostaan etupurentainen. Tuttivierotus oli täällä jo käynnissä, mutta nyt saimme siihen uutta pontta. Jos purenta johtuu tutista, se kuulemma korjaantuu itsekseen, jos lopetus on nyt. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan. Teimme niin, että leikkasimme tuttien päät pois ja kerroimme, että mökin hiiri on käynyt hakemassa tutit hiirivauvoille. Hyvin meni siihen asti, kunnes neiti kehitti yhden päivän kuumeen ja pari rätöistä yötä. Tutti oli kaikkien mielenrauhan takia otettava taas käyttöön. Ei hyvä tietenkään moinen soutaminen ja huopaaminen.

Ja sitten. Daddadadaaa. Farssi nimeltä ”Taidan tahtoa naimisiin” sai merkittävän käänteen lauantaina. Nyt ei ole aikaa kirjoittaa koko surkuhupaisaa tapahtumaketjua, mutta niin iso pyörä pyöri omassa päässäni omien ajatusten ja teidän muiden kommenttien pohjalta, että menetin yöuneni erinäisten pohdintojen vuoksi. Tämä näkyi himpun verran olemuksessa lauantaiaamuna ja kun Muru lopulta kaivoi esille mikä minua vaivaa, ei itkusta ja selittelystä ollut tulla loppua. ”Mä en todellakaan halua, että sä kosit mua säälistä tän takia” ja ”Mä menen sitten töihin Sällivauvan ollessa vuoden, etten häviä taloudellisesti enempää” huudahdusten jälkeen Muru sitten kosaisi romanttisesti pyykkivuorien ja paskavaippojen (ne muuten todella haisee tällä hetkellä Sällivauvan käynnistellessä kiinteäkoneistoaan) keskellä kodinhoitohuoneessa. ”Kyllä”.

Jotta näin. Kommunikaatio on ollut suurin esteemme. Ei uskoisi tämänkin käsittämättömän sujuvan viestinnän (ja oikeinkirjoituksen) perusteella, että se on allekirjoittaneelle jopa ammatti. Joka tapauksessa Muru on olettanut, että hetken odottelu olisi ollut ok, koska onhan hommasta puhuttu. Hän kuulemma on halunnut myös säästää, ettei tarvitse minulle ihan Kinder-sormusta ostaa. Fine, kyllähän minustakin kiiltävälle perso harakka löytyy, vaikka se onkin ihan toisarvoinen juttu ollut omassa mielessä. Joten annettakoon anteeksi. Minä taas olen olettanut, että hän sanomattakin tietää, mitä minä asiasta ajattelen. Kun olen muka siitä niin sujuvasti vihjannut. Tai sitten en.

Mutta nyt on kupletin juoni selvillä, päivä alkukesälle plakkarissa ja homma lähes paketoitu. Minä kun haluan naimisiin, mutta en tarvitse sen kummempia kemuja, joten tästä selvitään aika pienellä säätämisellä.

Kiitos vielä kerran kommentoijille ja kannustajille. Ilman teitä, Hupsin herättelviä bloggauksia ja niihin tulleita kommentteja, me emme todellakaan olisi tässä juuri nyt. Kliseistä, mutta niin totta. Niin ja minusta nyt miehen vaan kuuluu kosia, joten siitä tämä koko soppa tai paremminkin pattitilanne. Katsotaan, miten käy sitten sen avioehdon kanssa.

Ai niin. Mehän emme nyt mene varsinaisesti kihloihin vaan sen esteellisyys- tai esteettömyysajan jälkeen suoraa päätä siihen itseensä. Joten kysymys kuuluu, onko kihlasormus tai naisella kaksi sormusta ollenkaan tarpeen vastaavassa tilanteessa? Juridisesti tai seurakunnallisesti tai miten vaan sitä ei ilmeisesti tarvita? Onko kaksi sormusta tapana nykyisin vain silloin, kun aika kihlauksesta avioliittoon on pitkä?