Ja rauha palasi taloon

Lähiössä on jälleen rauha tai ainakin tulitauko. Olen saanut nukuttua paremmin, lapset eivät sairasta ja apuakin on miehen ja anopin muodossa ollut tarjolla. Edellisen reippaan reagoinnin jälkeen on jälleen todettava, että väsymys on katalinta myrkkyä meikäläiselle. Väsymys ja jumiutunut arki yhdessä ovat yhdistelmä, joka vie värit kaikesta normaalisti hyvästä. Reagoin voimakkaammin asioihin, joita normaalisti siedän, ärsytyskynnys lasten metkuille on olematon ja mieli haikailee suunnilleen entisen elämän pariin. Kaikki on negatiivista, varsinkin jos on väsynyt pimeimpään marraskuun aikaan.

Kun olen hanakasti kritisoinut yhtä sun toista äitiyteen liittyvää tutkimusta ja keskustelua niin toteanpa nyt tämänkin. Pienten lasten äitien väsymyksestä ja sen vaikutuksesta lasten ja perheen hyvinvointiin puhutaan aivan liian vähän. Aivan liian vähän. Äitien jaksaminen on aika monen perheen hyvinvoinnin kannalta ihan ydinjuttu ja silti moni äiti vaan paahtaa ja paahtaa hammasta purren. No, täällä osa väsymyksestä on itse aiheutettua kun kuvittelen olevani niin korvaamaton, oletan että mies (ja koko lähipiiri) osaa lukea sanomatta tarpeeni ja toimii sen mukaan. Että monessa asiassa voin katsoa peiliin, vaikka en tieten tahtoen yritäkään pistää itseäni liian lujille.

Merkillisiä ovat nämä natiaisten vaiheet. Neiti heräili öisin silloin mustimpina hetkinä sairastelun lisäksi useammaksi tunniksi riekkumaan eli pääasiassa laulamaan kaikki tuntemansa laulut. Nyt se on yhtäkkiä mennyttä, neiti possuttaa unta maailman tappiin ja aamuisin häntä joudutaan herättelemään uniltaan. Ukkeli alkoi samoihin aikoihin nukkua öitään yhden syötön voimalla ja sekin taitaisi jäädä tekemättä, jos en puoliväkisin nappaisi herraa tissiin kiinni. Hyvä niin. Rinnat eivät ole pitkienkään öiden jälkeen pakkautuneet, joten ihmettelen kovasti maidon määrää, mutta eipä tuo Jäpikkä toistaiseksi nälkääkään oikein itkeskele. Joten lasten kannalta edellytykset hyville yöunille ovat juuri nyt olemassa, jiihaa!

Hyvää teki mielelle myös maanantainen irtiotto. Meillä oli Murun kanssa sen luokan edustuskinkerit, että minä verhouduin iltapukuun ja Muru kaiveli kaapin kätköistä frakkinsa. Kampaamon tädit tälläsivät tukan ja meikkaaja loihti silmäpussit piiloon ja tummensi lähiömamalle kohtalokkaat smoky eys-silmät. Oli kivaa tarrata kuohuviinilasiin, syödä liikaa muiden tekemää ruokaa ja nauraa liian kovaa muiden humalaisten jutuille. Kantti riitti lopulta kahteen juomaan ja päätin olla sittenkin autolla. Tämä oikeastaan siksi, että ulkona oli järjetön keli ja taksia emme olisi saaneet ennen aamua. Kolttu oli ratketa loppuillasta rintojen kohdalta liitoksistaan, mutta kätevästi efekti latistui, kun kävin suihkimassa ylimääräistä tuotantoa lavuaariin.. Neiti ihmetteli ennen lähtö äidin kovasti muuttunutta ilmettä ja yritti tyypilliseen tapaansa räplätä tukkaa, joka olikin nyt hyvin nou nou. Hän myös onnistuneesti testasi kävelyn 10 senttisillä koroilla silmän välttäessä.

Jäppisellä oli kolmikuukautisneuvola ja kaikki oli mukavasti mallillaan. Pituutta oli 65 ja risat, painoa liki 6900 g. Sutjakka poika. Rokotushommeleita tuli kerralla kolme ja tuosta määrästä minäkin jo huomaan jonkinlaisia sivuoireita. Pieni on kiljahdellut sydäntäsärkevää kipuitkua muutaman kerran tämän vuorokauden sisään, mutta en oikein osaa paikallistaa, mihin ihmeeseen sattuu. Ehkä loukattuun itsetuntoon, kun täti niin brutaalisti hänen reisiinsä kajosi. Kiitän edelleen meidän ihanasti jalat maassa olevasta terkkarista. Hän totesi, että suositukset täysimetyksen suhteen ovat taas muuttuneet, mutta eiköhän se ole joka tapauksessa tuon kokoiselle ukkelille jotakin lisäravintoa tarjota kuukauden päästä. Hän myös rohkaisi käyttämään korviketta jo nyt jos tuntuu, että maitoa ei vain riitä. Maidon riittävyydestä tähän sen verran, että en vaan ilmeisesti osaa syödä niin paljon, että maitoa tulisi reilusti. Muuta syytä en keksi, kun olo on koko ajan tyhjiin pumpattu ja tissit sellaista löysää puuroa, josta tuo epeli tuntuu vaan kaiken kerralla riistävän. Kuinka paljon sitä sitten pitäisi syödä, kun vetelen nyt jo huomattavasti enemmän ruokaa kuin Muru? Saati sitten suklaata.. Vielä siitä korvikkeesta. Pointti ei ole siis se, että haluaisin sitä ehdoin tahdoin antaa vaan se, että minusta salliva ja maalaisjärkinen terkkari on äidille aarre, siksi arvostan hänen testikehotustaan. Niin monta tarinaa kun on siitäkin, että terkkarit menevät täysin normien mukaan (periaatteessa niin tietty kuuluukin) huomioimatta vauvan, äidin ja perheen yksilöllistä tilannetta.

Lopetukseksi jo perinteinen katsaus Tärpästikkelin edesottamuksiin. Pimppi on pop. Olemme yrittäneet selittää, että pimppiin ja pyllyyn kosketaan vain silloin kun pestään tai pyyhitään pesulapuilla. Ei tietenkään mene perille vaan niitä alapään hommeleita on vaan niin mielenkiintoista tutkia. Eilenhän se paras sitten nähtiin ja kuultiin. Neiti räpläsi sormellaan tuolta etupuolelta, nosti salamannopeasti sormen suuhunsa ja sanoi ”Namskis”. Mitä ihmettä näissä tilanteissa tehdään??!