Mutkia omassa matkassa

Hohhoijaa. Minä olen selkeästi hyvä synnyttämään vaurioitta, mutta todella huono toipumaan ilman ongelmia. Meikäläiselle poikkeuksellisen blogihiljaisuuden syynä on reilun parin viikon ralli, jonka tulos on komplikaation komplikaatio.

Kirjoitin tämän eilen oikein sairaskertomukseksi, mutta tulin ottamaan pois kaikki tylsät kuume ylös, kuume alas jorinat. Tarinan voi tiivistää siihen, että näiden viikkojen aikana olen ollut kaksi kertaa sairaalassa kolmen päivän antibioottitiputuksessa. Alun perin epäily oli kaikkea kohtutulehduksesta sepsikseen. Kohtutulehdus lienee lopullinen tulos. Tiputuksen lisäksi päädyin kaavintaan, joka päätyi taas kohdun puhkeamiseen, joka johti uuteen antibioottikierteeseen. Plääh. Nyt olen kuitenkin kotona enemmän ja vähemmän tolpillani. Vauva Jäppinen on ollut mukana sairaalassa ja siellä me olemme tutustuneet 80 senttisessä sängyssä huolella toisiimme, kun sairaalassa ei oikein muuta voi tehdä kuin maata ja tuijotella silmiin. Olkoon se asian positiivinen puoli. Tietysti sen lisäksi, että elo voittaa, olen toistaiseksi kuumeeton ja kaikesta selviää.

Oma fiilis on ollut lievästi sanottuna turhautunut. Olen joutunut jättämään väliin kaiken sen, mistä jo luulin pääseväni nauttimaan eli kunnon ulkoilusta ja vaunulenkeistä ja yhteisestä jumpasta neidin kanssa. Turhauttavinta on kuitenkin tämä epämääräisen nuupea ole. En ole ollut niin sairas, että voisin hyvällä omalla tunnolla maata sängyn pohjalla. Toisaalta en ole jaksanut tehdä kotihommia, en leikkiä ulkona neidin kanssa enkä lukea edes lehtiä. Olen vaan maannut jossakin välitilassa sohvalla vauva lähellä ja sekös turhauttaa. Ei siis vauvan läheisyys vaan se toimeton makoilu.

Sairaalasta päällimmäisenä mielessä on mielenkiintoiset havainnot vaihtuneista huonetovereista. Hyvänen aika sentään, kuinka erilaisia ovat ihmisten lähtökohdat lapsen saamiseen. Nämä huomiot kuulostavat juuri siltä toisen äidin ja tapojen syyttelyltä, mutta kyllä minä olen miettinyt, millaiset valmiudet äitiyteen on nuorella, joka kolmen päivän aikana soittaa hoitajan paikalle ja kysyy joka kerta, kummasta rinnasta nyt imetän. Tai lasta pukiessaan kysyy, kumpi hiha pitää laittaa ensin. Tai lapsen ihon öljyämisestä kysyy, pitääkö se öljy levittää ihoon. Mitä muita vaihtoehtoja on? Yksi näiden päivien seuralaiseni ei tehnyt elettäkään rauhoitellakseen itkevää ja lopulta suoraan huutavaa vauvaa vaan hieman hyssytti sänkyä ja ihmetteli, miksi vauva ei rauhoitu. Kun itkua oli jatkunut puolikin tuntia, teki yön tunteina mieli todellakin huutaa naapurille, että ota nyt hyvä ihminen se vauva edes syliin. Siperia varmasti opettaa ja ai sentään, millainen tunari olen todennäköisesti itsekin ollut ekalla kerralla, mutta silti.

Antibiootit saavat oman ja vauvan mahan sekaisin ja tämä parin viikon puolikuntoisuus ja lääkkeet –yhdistelmä on vaikuttanut myös maidontuotantoon. Meijeri toimii hiukan vajaateholla, joten katsotaan, miten tästä yli selvitään vai mennäänkö hiipuvaan suuntaan. Tiedän toki, että homman saa pelittämään ahkeralla imetyksellä ja lypsämisellä, mutta voimat eivät todellakaan riitä mihinkään pumppu- ja pulloralliin.

Vielä viime viikolla Jäppinen veteli huoletta antibioottimaitoa ja paino näytti sairaalassa 5200 gramman lukemia, mutta nyt on tahti selkeästi hiljentynyt. Nan-neitsyyskin meni sen sileän tien, kun lasta piti jollakin sairaalassa ruokkia meikäläisen kaavinnan ja sitä seuranneen puolen vuorokauden tokkuran ajan. Eipä ollut NAN juurikaan maistunut, mutta ei tullut myöskään mitään vatsareaktioita.

Että siinä ne päällimmäiset kuulumiset. Neidin puolesta surettaa, kun nyt vauvassa kiinni oleva äiti on kaiken lisäksi ollut poissa kotoakin. ”Äiti pipi, äiti sairaalassa” hän on julistanut tarhassakin. Toisaalta sairaalan tippapulloteline on ollut neidille erinomainen karuselli ja kiipeilyteline, ja sairaalassa on myös mahtavan pitkiä käytäviä juostavaksi.

Tärpästikkelille kuuluu muuten yksi iso uusi asia. Neiti on nukkunut kuivalla vaipalla viimeiset neljä yötä ja aamulla pottaan on tehty iso iso pissa. Meillähän pottahommien opettelu on ihan retuperällä, kun tämän rallin keskellä moisen systemaattisuuden toteuttaminen on ollut toisarvoista. Mutta mahtihomma, jos neiti päättää opetella tämän asian näin omatoimisesti ja vähän väärinpäin. Eikös nuo yöpissit ole yleensä se viimeinen osuus vaipattomuuden tiellä?

Nyt nettiin etsimään neidille Pipsa Possu –DVD:tä. On nimittäin aika pop.