Pages

lauantai, 3. syyskuuta 2011

Odotus ei ole hyväksi

Niin, odotus ei ole hyväksi, ainakaan tälle luonteelle. Tulokas ei ymmärrä alkuunkaan omaa parastaan eikä varsinkaan sitä, kuinka Mama kiristelee hampaitaan ja panikoi, kun kuvittelee Kinderin kasvavan noin norsunpoikasen kokoiseksi näillä ylipäivillä. Mitä enemmän aikaa menee yli, sitä enemmän synnytys on alkanut pelottaa. Ja tämä oma pelkuruuteni vaivaa, koska taustalla on kuitenkin se positiivinen kokemus.

Muutenhan tässä mitataan vaan kärsivällisyyttä. Supistelee ja kipuilee taas kyllä, mutta ei niistä sellaisia oikeita saa näköjään millään konstilla. Ostimme eilen täysin heräteostoksena auton, eikä edes hintalapun summa ja autoa varten otettu laina saanut toivottua tulosta aikaan. Meillä kun on ollut periaate, että auton väliraha säästetään aina etukäteen. No, siinä meni sekin periaate. Hyvää hommassa oli se, että nyt mahtuu sälää auto täyteen ja kokoluokassa farmarit ei löydy isompaa. Be Safen turvaistuin on sen verran iso, että etupenkki pitää olla tosi edessä ja käytännössä edellisessä autossa istuttiin hampaat polvissa. Nyt kun pihassa seisoo Volvo, ei olo voisi olla enää keskiluokkaisempi ja siinäkin riittää sulattelemista. Se kultainen noutaja enää puuttuu tästä "kaksi lasta, paritalo ja Volvo" yhtälöstä. Tai no, puuttuuhan se toinen lapsikin, kun ei ymmärrä ulostautua.

Tänne ei kuulu siis yhtään mitään uutta synnytysrintamalla. Tärpästikkeli pääsi tänään aloittamaan jonkin sortin minien temppujumppakoulun ja sekin sapettaa, etten itse päässyt temputtajaksi. En vaan taivu ja liiku mihinkään juuri tänään. En viitsinyt lähteä seinustalle menoa seuraamaan, ettei neiti keskittyisi enemmän äitiin kuin tekemiseen. No, onneksi neidin viimeiset sanat ovelta nostattivat sentään hymyn huulille: "Isin mato piilossa". Hyvä niin.

9 kommenttia:

  1. Hirrrmuisesti tsemppiä viimeisiin päiviin. Blogiasi on ollut hieno lukea; sujuvaa tekstiä ja arjen kuvausta :) Ja tietysti se, että teilläkin on ollut haasteellinen pieni ruokittavana - vertaistuki on hyväksi pienellä päänupilleni.

    Autosta ja turvaistuimista; meillä ollaan oltu tosi tyytyväisiä palkki-istuimeen. Se vie vähän tilaa syvyyssuunnassa ja pitäisi riittää kaukalo iän jälkeen ainoaksi turvaistuimeksi.

    Toivottavasti jaksat pitää blogiasi myös kakkosen syntymän jälkeen!

    VastaaPoista
  2. Laskettu aika oli myös minulla alkuviikosta ja niin vain sujuvasti soljui päivä ohi ilman merkkiäkään lähestyvästä synnytyksestä. Kärsivällisyys on koetuksella, mutta minkäs voit? Kun takana on vuosien lapsettomuus ja useita vastoinkäymisiä, toivoo jo kovasti, että vauvan saisi syliin.

    Voimia odotukseen ja tulevaan synnytykseen milloin ja miten sen saammekaan kokea!

    VastaaPoista
  3. Ei ole keskiluokkaisuudella rajaa kun Volvolla ajaa, sanoo täällä toinen volvokuski! Ei vain, en vaihtaisi vanhaa veeseiskakymppiäni mihinkään, en edes uudempaan versioon. Takapaksiin menee vaunut ja kauppakassit sun muut, edessä mahtuu mukavasti matkustamaan ja laatikko pyörii markan lantin päällä parkkihalleissa.
    Meillä on myös esikoisella käytössä palkki-istuin, ollaan kaikki käyttäjää myöten oltu tyytyväisiä siihen. Tosi toimissa sitä ei olla testattu, thänk gaad, mutta muuten se on ollu näppärä ja kiva.

    Kyllä se nuorimmainen maailmaan tulee, ei pelkoa!

    VastaaPoista
  4. Voi halirutistus! Mä muista NIIN hyvin, miltä tuntui odottaa natiaista yli, kun kaikki merkit oli jo yli kuukautta aikaisemmin sellaiset, että tulee ihan millos vaan. Joo-o, odottaminen on tuskaa, mutta kyllä se sieltä alkaa syntyä, kun on valmis. Eipä jälkeenpäin tunnu yhtään kurjalta :) Jaksuja!

    Ps. meilläkin on BeSafe ja ollaan tykätty aivan hirmuisesti. Erityisesti neiti!

    VastaaPoista
  5. Piti tulla katsomaan joko jo.... Sorry. Täällä nyt tuntuu vaat odotuttavan itseään parilla kaverillakin. Ei se kyselemällä tule, mutta pian kuitenkin!

    VastaaPoista
  6. Sama täällä, piti myös tulla kurkkaamaan joko...

    VastaaPoista
  7. Juu täällä minäkin :)

    VastaaPoista
  8. Hiljaisuus kuulostaa hyvälle. Onkohan pieni jo sylissä? =)

    VastaaPoista
  9. Mä en malta odottaa uutisia! :)

    VastaaPoista