Näin osuvaan myyntipuheeseen törmää harvoin. Tekisi mieli kopioida oman garderoobin myynnin tueksi, mutta taidan olla kuitenki vähän perinteisempi..
Ja sitten alapääosasto aiheesta, josta ei kerrotu opaskirjoissa. En olisi nimittäin uskonut, että vajaa kolmeviikkoisella miehenalulla voisi olla stondis, mutta onpa sekin nyt todistettu. Jäppisen pili jöpötti eilen söpösti kohti kattoa. Luulin ensin, että kyseessä on jokin rituaali ennen perinteistä "tähtää pisu äidin napaan" sessiosta, mutta ei. Kyllä kyse oli siitä itsestään. Tilanne laukesi pikku hiljaa itsestään, tosin ilman varsinaista laukaisua. Muru oli melko ylpeä pojastaan, kuulemma nyt varmuudella "isin poika".
Viimeisenä huomio paikallisen lastenvalvojan tapaamisesta. Olimme tällä viikolla isyyttä tunnustamassa ja opimme virkailijalta hämmentävän faktan. Hänen mukaansa avioliitoissa syntyy avoliittoja huomattavasti enemmän lapsia, joiden isä ei ole oma puoliso. Näin siksi, että avoliitossa kun on tämä isyydentunnustamismenettely niin isyys varmistetaan. Vastaavaa kun ei avioliitossa tarvitse tehdä, jäävät "lipsahduksetkin" toteamatta. Sillä lailla.
Voi kuule, ootappa kun se poika kasvaa vähän isommaksi ja hoksaa että hänellä on tällainen nappula jalkojenvälissä. Sitä sitten pitää aina hiplata vaipanvaihdon/pottailun/kylvyn yhteydessä, ja siitähän se "pikkuveli" tuppaa innostumaan.
VastaaPoistaEikös tuohon isyys-juttuun ole tulossa muutos? Eli tulevaisuudessa miehellä olisi oikeus pyytää isyyden selvitystä, vaikka lapsi syntyy avioliitossa. Polkeehan tuo aika törkeesti miehen oikeutta olla isä.
VastaaPoistaNyt se on nähty meilläkin, vauvajöpötys! Voitelin vaipassa hautunutta pippelssonia ja yhtäkkiä se jotenkin kasvoi ja alkoi osoittaa kattoa kohden. Hämmentävää, mut niinhän kuulemma tyttövauvoillakin voi joskus olla kuukautiset. Ja Lipsillä oli syntyessään pienet tissit.
VastaaPoistaOlen kuullut että nämä lastenvalvojan tapaamiset saattavat sisältää yksityiskohtaista kyselyä esim yhdyntäajankohdasta. Mua melkein harmittaa, että ollaan naimisissa (noei) kun en pääse vastaamaan tuollaiseen kysymykseen että "joo, kun pantiin tätä juhannusvauvaa alulle, oltiin neljänä iltana putkeen sillai, mikä eroaa huooomattavasti meidän normaalista pikkulapsiperheen tahdista". Ehhehee!
Kyllä nykyaikaisissa biologiankirjoissa opetetaan, kuinka vauvalla voi olla stondis ja vauva voi jo kohdussa saada orgasmeja.. siis sekä tytöt että pojat.
VastaaPoista